Mökit nukkuu lumiset, nukkuu hanki, tanteret, tuikkii taivaan tähtivyö, pyhä nyt on jouluyö. Katso, valo välkähtää, hanget kaikki kimmeltää, yli vuorten, metsien, käy kuin välke siipien. Se on joulun enkeli, herra hänet lähetti kanssa joululahjojen luokse pienten lapsien.
tiistai 19. marraskuuta 2013
Joulun tuoksuja keittiössä
Joululeivonnaisten leipominen aloitettu ja ihanaa, ihkauudella kitchenaid-yleiskoneella. Oma ensimmäinen yleiskoneeni, tähän asti olen hurruuttanut kaikki taikinat käsivatkaimella ja on tahtonut vääntö loppua. Tänä syksynä päätin, että enää ei täksi jouluksi kolminkertaista piparitaikinaa käsikoneella sekoiteta.
Tänään leivoin perinteiset Mummolan maustekakut ja resepti on kulkeutunut minulle omasta lapsuudenkoditani, ei joulua ilman maustekakkua. Savilautaselle pääsi jouluntuosksua tuomaan jo keväällä Samokselta ostetut pitkät kanelitangot.
Miia
sunnuntai 17. marraskuuta 2013
Kukkurainen vakka tää harteita jo väsyttää...
Joulu oveen kolkuttaa
hymyy tuiskusäässä:
Lapsikullat avatkaa!
Olen aivan jäässä.
Kukkurainen vakka tää
harteita jo väsyttää.
Lahjoja on mulla.
Saanko sisään tulla?
Tule armas joulu!
– Z. Topelius -
Tämän vuoden joululahjat kätkössä puusohvan sisällä, siellä ne odottelevat pääsyä pärekoreihin ja lahjasäkkeihin. Miia
hymyy tuiskusäässä:
Lapsikullat avatkaa!
Olen aivan jäässä.
Kukkurainen vakka tää
harteita jo väsyttää.
Lahjoja on mulla.
Saanko sisään tulla?
Tule armas joulu!
– Z. Topelius -
Tämän vuoden joululahjat kätkössä puusohvan sisällä, siellä ne odottelevat pääsyä pärekoreihin ja lahjasäkkeihin. Miia
keskiviikko 13. marraskuuta 2013
Kranssipäivä isosiskon luona
Jo tavaksi tullut kranssien tekopäivä siskon luona Kesäkummussa. Tein ison kranssin ulko-oveen ja pienemmän puukelkkaa koristamaan ja kaksi pientä vielä työn alla olohuoneen ikkunoihin sisälle. Ulko-oven kranssi sai vielä koristeeksi jo syksyllä hankkimani vanhan ruostuneen lehmänkellon ja nauhaa. Kuuntelimme joululauluja ja joimme glögiä, samalla kaksi pienimmäistämme hääräili ja leikki jaloissa, mukava päivä. Ensi viikolle suunnittelimme jo uutta puuhastelupäivää :)
Miia
Tunnisteet:
itse tehtyä,
joulu
torstai 7. marraskuuta 2013
Tonttujoukko huomio ja katse oikeean...
Tein omalle pojalle palmikkoneulepipon ja sain valtavan innostuksen kutoa niitä vähän enemmänkin. Nyt on pukinkonttiin menossa koko tonttujoukolle pipoja harmaana ja valkoisena. Löysin myös ihanan virkatun piparkakkutalon ohjeen, mutta en ole onnistunut vielä löytämään ruskeaa villalankaa, ohjeessa oli käytetty seitsemää veljestä. Mikähän muu sopisi tilalle, en löytänyt tummanruskeaa lankaa kummastakaan paikallisesta vaihtoehdosta... Pitäisi pikaisesti löytää, muuten jää talo tekemättä;)
Miia
Tunnisteet:
itse tehtyä,
joulu,
neulottua
maanantai 4. marraskuuta 2013
Kuka saa lahjan
Minusta kaunis pakettikortti on osa lahjan ulkoasua, se viimeistelee lahjan. Tämän vuoden kortit ovat valmiit ja osa jo päässyt paketteja koristamaan ja kertomaan kuka lahjan saa. On marraskuun alku ja lahjat on melkein kaikki hankittu tai tehty itse ja pian myös kääritty papereihin :)
Miia
sunnuntai 3. marraskuuta 2013
Saa joulu hiipiä Katajakulmaan
Vihdoinkin ehdin blogiani päivittäämän ja kertoilemaan hieman tännekin Katajakulman joulunodotuksesta. Tervetuloa siis kaikki vanhat ja uudet lukijat mukaan. Ihanin aika vuodesta on taas tullut. Jouluvalmistelut ovat jo hyvällä mallilla, sillä odotamme kotiimme suurta lahjaa vielä saapuvaksi tässä kuussa. Sitten saa vain keskittyä pikkuiseen ja joulun tunnelmointiin.
Tänä vuonna joulun väreihin kuuluu ruskea, valkoinen ja hopea....niin ja punainen, ei joulua ilman punaista :) Olen kerännyt suuret määrät käpyjä syksyn aikana ja niitä sekä muita luonnonmateriaaleja käytän somistuksissa, asetelmissa ja koristeissa. Ihanaa suunnittelun ja toteutuksen aikaa, tunnelmointia ja iltahämärissä puuhastelun hetkiä. Tervetuloa joulu!
Miia
Tilaa:
Kommentit (Atom)