Tein havusiipiä;vanha puuhenkari, kuusenoksia, Sidontalankaa, vanhaa pitsiä, käpyjä, oksia, tuohta ja juuttinauhaa.Joulumyyjäiset vilahtivat taas ohitse ja niistä tulee aina lähestyvän joulun tuntu,ihan niinkuin lapsena. Havusiipiä myin joulumyyjäisissä.
Miia
Mökit nukkuu lumiset, nukkuu hanki, tanteret, tuikkii taivaan tähtivyö, pyhä nyt on jouluyö. Katso, valo välkähtää, hanget kaikki kimmeltää, yli vuorten, metsien, käy kuin välke siipien. Se on joulun enkeli, herra hänet lähetti kanssa joululahjojen luokse pienten lapsien.
keskiviikko 30. marraskuuta 2016
torstai 17. marraskuuta 2016
Ensimmäinen joululahja
Sain ensimmäisen joululahjan tai siis itse sen ostin. Mutta lahja se on, niin ihana. Olen monta vuotta haaveillut isosta vanhasta kaapista, jossa voi säilyttää kauniita tavaroita ja erityisesti jouluna. Erään ystäväni kotona oli aina kaappi, on varmaan vieläkin, jossa joulun aikaan oli aina ihana tunnelma tonttuineen ja muine joulutavaroineen. Nyt minullakin on kaappi ja en malta oottaa, että pääsen sommittelemaan joulua sinne.
Miia
p.s.tontut näköjään ovat jo kaapin löytäneet ;)
Miia
p.s.tontut näköjään ovat jo kaapin löytäneet ;)
Tunnisteet:
joulu,
sisustus/somistus
maanantai 7. marraskuuta 2016
Tervetuloa
Niin se vierähti vuosi ja kuinka nopeasti. Pikkutonttummekin täytti jo vuoden, joten tänä vuonna on tohinaa jouluvalmisteluissa. Meille tulee yliveto joulu niin kuin vanhempi poikani sanoo, mieskin on joulun aikaan lomalla niin saamme kunnon loman perheen kesken omassa joulutalossa. Valmistelut on jo aloitettu, tuletko sinäkin mukaan Katajakulman joulunodotukseen? Tervetuloa ❤
Miia
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)