sunnuntai 29. marraskuuta 2009

1. advettina joulutunnelma hiipi Katajakulmaan



Ensimmäinen adventti ja viikonloppu, jota olen odottanut. Viimeinkin minulla oli aikaa valmistella Katajakulmaa joulun tuloon. Eilen siivosimme mieheni kanssa ja tänään laitoimme kuuset puusaaveihin ja ripustin jouluvalot. Myös parven kaide sai valaistua jouluvaloilla. Kynttilät palavat tänäiltana talossamme joka puolella, istumme kissojen kanssa takkatulen ääressä ja nautimme tunnelmasta - joulun odotuksesta.



Kuuntele Taylor Swiftin ihana versio kappaleesta Silent Night - saat sen soimaan klikkaamalla sivulla olevaa youtuben linkkiä. Ihanaa adventtia:)



maanantai 23. marraskuuta 2009

Oi kuusipuu

Malttamattomana odotan ensi viikonloppua. Mieheni kävi hakemassa kuuset terasseille ja viikonloppuna vihdoin pääsen laittaamaan jouluvaloja. Valoa tämän pimeyden keskelle kaipaakin, nytkin sataa vettä. Mutta kyllä sitä lunta vielä tulee. Joulukuusen tuoksu on joulun parhaita tuoksuja, useasti joulun aikaan istun vain tuijottamssa silmät lumoutuneena kuusta puettuna kauneimpaan juhla-asuunsa.

Oi kuusipuu, oi kuusipuu
ja lehväs uskolliset!
Sä vihannoitset kesäisin,
tuot lehväs talven tuiskuihin.
Oi kuusipuu, oi kuusipuu
ja lehväs uskolliset!

Oi kuusipuu, oi kuusipuu
ja lehväs uskolliset!
Myös aina joulun aikahan
sä saavut meidän majahan.
Oi kuusipuu, oi kuusipuu
ja lehväs uskolliset!

Oi kuusipuu, oi kuusipuu
ja lehväs uskolliset!
Oot tervetullut tultuas,
kun annat meille lahjojas.
Oi kuusipuu, oi kuusipuu
ja lehväs uskolliset!




Tässä metsäkuusemme viime joululta.

maanantai 16. marraskuuta 2009

Lyhtytontut



Lapsuuteni ihanin joulutaulu - lyhtytontut; tuli mieleen kun laitoin tänään kotiimme ensimmäisen jouluvalosarjan, tosin aika hätäisesti. Viikonlopun joulumesssut tuottavat niin paljon töitä, ettei kodin joulutunnelmaan ehdi nyt paneutua, mutta vähitellen kiire helpottaa ja saan alkaa suunnittelemaan ja valmistelemaan omaa jouluamme.



Villasukat saivat uuden omistajan, pienen ihanan neidin, jota ikävä kyllä en ole vielä nähnyt kuin kuvissa.



Ja nyt pikaisen postauksen jälkeen jatkamaan tuotteiden tekemistä...



torstai 12. marraskuuta 2009

Löytöjä

Tämä viikko alkoi epätavallisesti; shoppailemalla nimittäin. Tosin ihan työnkin puolesta piti päästä kangaskaupoille, mutta tarttuihan sitä päivän aikana jotain muutakin ihanaa mukaan kuin kankaita. Tänä jouluna päiviä lasketaan tästä ihanasta Rudolf Koivun kuvittamasta kalenterista.



Kirpputorilta mukaan lähti nämä vanhat muotit ja kuorimaveitsi. Lisäksi pari joulukorttia sekä kynttilänjalka, jollainen meillä oli kotona lapsuuteni jouluissa.





Myös huutonetti on taas tehnyt tehtävänsä ja ihanien tavaroiden kirjo kotona on karttunut. Paketti vanhoja piparkakkumuotteja saapui viikon alussa sekä naulakko, joka kaipaa kyllä hieman laittoa. Näette sen sitten valmiina:) Pärekori joululahjoja varten ja tunnelmalliset vanhat joulukortit ovat aarteitani.







torstai 5. marraskuuta 2009

Terassi valmistautuu talveen ja jouluun



Ilmat viilenevät, toivottavasti kohta saadaan lunta. Aloitin laittamaan myös terasseja talvikuntoon - joulua vastaanottamaan. Sekä etu että takaterassin ovi saavat tänä jouluna mustikanvarvuista tehdyt kranssit. Lisään niihin vielä ennen joulua jotain pientä jouluista. Vanhat puusaavit odottavat kuusia, joihin ripustan jouluvalot viimeistään ensimmäiseksi adventiksi. Vanhat puusuksetkin pääsivät somisteeksi, vain sauvat ovat ajansaatossa johonkin hävinneet. Kissat tykkäävät lämmitellä punaisten vilttien päällä terassin penkillä odottaessaan, että ovi aukeaa ja pääsevät sisälle lämmittelemään takkatulen ääreen.





maanantai 2. marraskuuta 2009

Tontun kadonnut tossu



Tänä iltana niin kuin muinakin iltoina haaveilen joulusta; jouluaaton lumoavasta tunnelmasta, jota ei voi selittää. Kaikki ympärillä, talon takana oleva metsä, luminen tie ja puut, jostain tuikkiva valo, hämärä - lumoavaa. Tunnelma on aivan kuin kirjasta Tontun kadonnut tossu, jonka sain pienenä joululahjaksi.

"Oli aivan hiljaista. Suuret kuuset olivat verhoutuneet jään ja lumen harsoihin ja kimalsivat outoa kajoa.
Yhden kuusen oksilla säihkyi muutama tähti. Emmi ei voinut olla varma, oliko taivaalta tipahtanut tähtiä koristamaan metsää, vai olivatko ne vain lumihiutaleita, joihin osui jostakin valoa.

Sitten he huomasivat lyhdyn suuren oksan alla. Siellä istui tonttu! Vai oliko se tonttu?"

Tontun kadonnut tossu
Leena Airikkala - Tiina Kaila