Mökit nukkuu lumiset, nukkuu hanki, tanteret, tuikkii taivaan tähtivyö,
pyhä nyt on jouluyö. Katso, valo välkähtää, hanget kaikki kimmeltää,
yli vuorten, metsien, käy kuin välke siipien. Se on joulun enkeli, herra hänet lähetti kanssa joululahjojen luokse pienten lapsien.
maanantai 15. joulukuuta 2014
Öinen piparkakkukylä
Eilisen päivän puuhiin kuului piparkakkutalokylän valmistus, yöllä kylä valmistui ja tänä aamuna lapset saivat sitä herätessään ihastella. Ihania nämä joulupuuhat :)
Kiitos Madicken ja Siru. Oli ihana nähdä varsinkin isomman silmien loiste kun näki tämän, pienempi tuumas, että oi :) Sitähän se on tämä joulunaika, ihastella lasten iloa ja ihmetystä. Vaikka tuntuu näin jouluna välillä, että itekin on ihan lapsi ;)
Onpa kaunis piparkakkukylä <3 Meilläkin pojat, varsinkin vanhempi, odottavat piparkakkutalon valmistumista aina mahdottomalla kuumeella. Se syödään aina hänen synttäreillään joulun jälkeen heti uutena vuonna :) Meille tuli tänä vuonna muumitalo, jossa katon tekeminen oli kyllä todellinen haaste ;)
Ihailen aina muiden tekemiä piparitaloja, ite en jaksa väkertää niitä. Olen toki joskus nuorena tehnyt koulussa ja kotonakin. Tunnelmallista ja rentoa jouluviikkoa Kaustisellekin!
Ihana pikkukylä! -Madicken-
VastaaPoistaAivan mielettömän suloinen! Voin kuvitella, että lapset tykkää ♥
VastaaPoistaKiitos Madicken ja Siru. Oli ihana nähdä varsinkin isomman silmien loiste kun näki tämän, pienempi tuumas, että oi :) Sitähän se on tämä joulunaika, ihastella lasten iloa ja ihmetystä. Vaikka tuntuu näin jouluna välillä, että itekin on ihan lapsi ;)
VastaaPoistaOnpa kaunis piparkakkukylä <3 Meilläkin pojat, varsinkin vanhempi, odottavat piparkakkutalon valmistumista aina mahdottomalla kuumeella. Se syödään aina hänen synttäreillään joulun jälkeen heti uutena vuonna :) Meille tuli tänä vuonna muumitalo, jossa katon tekeminen oli kyllä todellinen haaste ;)
VastaaPoistaMilla
Ihailen aina muiden tekemiä piparitaloja, ite en jaksa väkertää niitä. Olen toki joskus nuorena tehnyt koulussa ja kotonakin.
VastaaPoistaTunnelmallista ja rentoa jouluviikkoa Kaustisellekin!
Ihana kylä !
VastaaPoista