perjantai 18. helmikuuta 2011

Maailmalle

Eli tässä tapauksessa kodinhoitohuoneen pukeutumistilaan:) Meille pääsee kylpyhuoneeseen kahta kautta; kodinhoitohuoneesta ja vilvoittelutilasta, mistä on myös käynti ulos takaterassille. Nyt on vuorossa kodinhoitohuoneen pukeutumistilan suunnittelu ja sisustus. Seinään tulee Estan Regatta Crew satamakaupunkitapettia, jonka tilasin Leluhuoneen nettikaupasta. Aikaisemmin postaamani yläkerran kylpyhuone saa odottaa vielä rahasyistä, mutta ihanaa että kodinhoitohuonetta päästään jo tekemään. Rakennusvaiheessa meillä jäi niinsanotusti jotkin tilat kesken ja nyt olisi aika pikkuhiljaa saada ne valmiiksi.







Saunaoven vireiselle seinälle tulee muistoja matkoista.




Ensi viikolla isäni tapetoi seinät, viikonloppuna minulla olisi edessä vielä kattopaneelien maalaus ennen sitä. Hyvää viikonloppua kaikille ja tervetuloa uudet lukijat:)

Miia

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Ystäville

Paluu talveen. Vaikka viime postauksessa haaveilin jo niin keväästä, oli mennyt viikonloppu ihana ja nimenomaan talviviikonloppu. Olimme ystävien kanssa Kivijärvellä mökkeilemässä. Lähdimme perjantai-iltapäivänä ja palasimme sunnuntai-iltana. Ulkoilimme, saunoimme, kokkasimme ja söimme - rentouduimme. Ihanaa yhdessäoloa ystävien kesken. Kiitos kaikki ystävät:)







Miia

torstai 10. helmikuuta 2011

Haaveissa kevät


(kuva blogista Brabourne farm)

Vaikka ulkona onkin ihana aurinkoinen pakkaskeli, niin minä kaipaan jo kevättä. Ja ihan väistämättä ajatukset alkavat siirtyä taas puutarhaan. Mutta niinhän se on, että puutarhasuunnitelmia pitäisi jo ruveta tekemään. Oikein jännittää, että alkaako viime kesänä ja syksynä istutetut puut, pensaat ja perennat nostamaan päätään ja viheriöimään. Ei edes muista, mitä kaikkea lumen alta paljastuu. Keväällä meillä on edessä nurmikon perustaminen osa II. Toivotaan, että syksyllä kylvetty nurmikko lähtee keväällä hyvin kasvuun ja selviäisimme vain pienillä paikkauksilla. Onko joku muukin aloittanut jo puutarhasuunnitelmat?

Tässä pihamme alkutekijöissään viime kesänä.


Tänä keväänä ensimmäisten joukossa hankintalistalla on Rautatienomenapuu.


(kuva viherpeukalot.fi)


(kuva blogista Brabourne farm)

Kohti kevättä
Miia

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Kylpy ja kuohuviiniä

Haave, joka odottaa toteutumistaan kunnes kylpyhuone on valmis.



Yläkerran kylpyhuone on vielä keskeneräinen ja kevään aikana haluaisin saada sen viimein valmiiksi. Sain Laura Ashleylta tapettimalleja eilen; tarkoitus on vaihtaa yläosan tapetti, kun rakennusvaiheessa visioni kylpyhuoneesta ei ollut vielä aivan selvillä. Suosikkini ovat tuo Kimono- ja raidallinen tapetti. Alakerran vessassa meillä on mustana Kimono-tapetti. Olisiko sinulla ehdottaa jotain tapettimallia?




Noron Old England kylpyamme Black


(kuva talotarvike.com)

Uudet tekstiilit maanläheisin värein.

(kuva Kodin Ykkönen)

Valaisinvaihtoehtoja peilin yläpuolella. Myös uusi kattovalaisin pitäisi löytää.


(kuvat villa31)

Laitan kuvia, kun tila alkaa edistymään.
Miia

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Kopistellen kevääseen



Tein eilen ihanan löydön kun olimme ystävien kanssa reissussa. Pistäydyimme Kyyjärven Paletissa ja löysin ihanat Sanitan puukengät 15 eurolla. Näitä Tanskalaisia puukenkiä on valmistettu vuodesta 1907. Omat ensimmäiset Sanitani ovat korolliset konjakinruskeat. Näillä on nyt mukava kopistella kevääseen ja olivat vielä edullisetkin, mitä siitä vaikka ovatkin viime sesonkia:)
Netissä Sanitan kenkiä myy mm. brandos.fi







Kuuluvatko puukengät sinun kenkävarastoosi?
Miia

perjantai 28. tammikuuta 2011

Postipaketti

Ihanaa kun voi mennä alennusmyynteihin omalta kotisohvalta tai siis sohvalla tietokone edessä. Erityisen iloinen olen kun Stockmann avasi viime vuoden puolella verkkokaupan. Halusin kerran Stockkalta yhdet verhot ja laitettiin miehen veli ostamaan ne, no tietenkin sieltä tuli sitten väärän väriset verhot. Nyt voin kätevästi tehdä ostokset sieltä netissä. Ei siis enää vääriä verhoja;) Tilasin Zoey M.:n vaatteita; leopardi-kuvioinen neulemekko, vaaleanpunaiset farkut, ihana sifonkitoppi (on muuten ihanampi livenä:) ja vielä harmaat farkut. Varsinkin näin talvella on mukava shoppailla kotoa käsin, sillä talvitamineilla pukukoppiin ahtautuminen ei ole ainakaan minun lempipuuhiani. Käytättekö itse verkkokauppoja vaateostoksien tekoon?

(kuva Stockmann)

(kuva Stockmann)

(kuva Stockmann)

(kuva Stockmann)

Miia